Kun itse ajattelen katumuotia, ajattelen farkkua, räikeää yläosaa (yleensä tuulitakki tai ironinen paita) ja nk. kortsupipoa yhdistettynä vyölaukkuun ja ortopedisiin kenkiin, jotka ei oikeesti ole ortopediset (Myös Doc Martenit käy). Kasvot myös sopii peittää vähintään osittain jollei kokonaan. Very Gucci.

Olen siis varmasti tosi väärässä, mutta omassa päässäni katumuodissa on lyhyesti kahta juttua: huumoria ja haistattelua. Näillä päästään blogeihin ja ollaan edelläkävijä. Googlekin on eri mieltä mun kanssa siitä mitä on katumuoti ja tarjoilee sivukaupalla kuvia bloggereista ja malleista, menemässä uusimpaan muotishowhun, hakemalla sanalla “street style”. Eikö katumuoti ole mitä tahansa mitä sulla on päällä kun olet kadulla? Eikö? Ne muotishowhun kävelijät on somen luoma, todella huolellisesti tuotettu ilmiö. Realismi ei ole kovin lähellä, ja kaikki bloggaajat ja kuvaajat ovat ihan tietoisia tästä.

Näistä inspiroituminen on tietenkin ihan okei. Mutta muista että tämäkin on sitä markkinointia ja myyntiä, minkä tehtävä on olla samaistuttavaa. Tyyliin, “Hei, me tajutaan että sä et ehkä osta näitä mitä on tässä catwalkilla, ne onkin enemmissä määrin suunnattu muille ku sulle. Mut hei kato tätä! Tässä meidän samaistuttava naapurintyttö kävelee ihan tavallisessa elämässä ihan tavallisella kadulla nää kuteet yllä, ja säkin voisit!”(Halutessasi käytä hesan kieltä, ja kuvittele milleniaali, tai siis 36-vuotias mainosalan ammattilainen, joka haisee tuorepuurolta, pyöräilyltä ja kasarimusiikilta).

Mutta sitten ihan oikeasti mitä näkyy mun tallaamilla kaduilla? Sartoriaalisten valintojen tekeminen miettien päivän poliittista tilannetta…ei nyt ihan mahdu siihen aamukahvin kanssa. Lähinnä niket (voisi sanoa lenkkarit, mutta yleistän tässä), trikoot(ne juoksuhousut tai leggingsit on trikoot) ja college on tarkempi kuvaus*. Ale-leisurea parhaillaan. Valitettavasti tämä ei anna kovin tyylitietoista tai imartelevaa kuvaa kanssaeläjieni tyylitajusta. Joukoittain kaikenikäisiä naisia “juoksee” asfalttiviidakossa logot vilkkuen.

En muista missä kohtaa juoksuhousuista tuli imarteleva vaatekappale, tai miksi märät lenkkarit on mukavuuden huippu? Ei sillä ole väliä, sanoo ääni päässäni(se ei ole järjen, eikä ainakaan käytännöllisyyden ääni). Siispä minäkin vedän alennustennarit jalkaani säännöllisesti. Loppupelissä se on helppoa, kukaan ei kiinnitä huomiota.

Toisaalta tässä menee vaatteiden kiehtova puoli ohi, vaikka miten visuaalisesti voisi viestiä itsestään muille. Kertoa mikä fiilis sanomatta sanaakaan.

*Yyhyy. Eniten tässä yleensä hiertää, on että rytkyt on haettu joltain megalomaanisen mainontabudjetin omaavalta ketjulta, tehty lapsityövoimalla kehittyvässä maassa, ja jos niissä oikeasti harrastaisi liikuntaa huomaisi ettei ne toimi lainkaan tarkoitukseensa.

Photo by Anete Lūsiņa on Unsplash