Ekologisuus kolkuttaa


Viime aikoina on päässäni pyörinyt,

erityisesti ajatukset siitä, kuinka voisin olla ekologisempi. Elän pienessä taloudessa, ei ole autoa tai muitakaan motorisoituja kulkuvälineitä käytössä. Asun kuitenkin kaupungissa, käytän joskus julkisia ja käyn kaupassa marketissa.

Erityisen erityisesti olen kuitenkin valinnut seuraavia asioita listalleni, joista lupasin itselleni olla tulevaisuudessa huomaavaisempi:

  1. Vaatteiden osto
  2. Kodin puhdistus
  3. Ruoka jota syön

Kaikissa näissäkin törmään jo haasteisiin. Sanoisin että kodin puhdistukseen liittyvät asiat on sujunut vaivattomasti jos vertaa näihin kahteen muuhun. Kodin kemikaalit on ollut verrattaen helppoja korvata ekologisesti paremmilla vaihtoehdoilla. Marketin siivoushyllyiltä löytyy kiitettävä määrä parempia vaihtoehtoja joista valita. Nämä ovat kuitenkin yleensä hinnakkaampia optioita, joten soodalle, etikalle ja muille ruokakaapin aineksille on löytynyt myös erittäin tehokkaita keinoja kodin siivouksessa.
Tosin, mikä on jäänyt hiertämään näissä, on se, että esimerkiksi suosituiksi tulleet “pesupähkinät” rahdataan Aasiasta, ja materiaali näihin saadaan jostain Himalajalla ja Intiassa kasvavasta puusta. Eli tuotantoketjut ei välttämättä ole ekologisimpia. Entäs ne ihmiset jotka niitä kasvin siemeniä poimii?
Vähin mitä voit tehdä menemättä lähellekään hippiyttä, on vaihtaa pyykinpesuaine zeoliitittomaksi ja alentaa pesukertoja/lämpötilaa. Myös tymäkät vessan/keittiön puhdistusaineet voi jättää pois siivousrutiinista.
Aluksi mietin että alanko haista pahalle jos en pese vaatteita joka käyttökerran jälkeen? Se nyt ainakin on osoitettu myytiksi, koska normaalina päivänä ei tapahdu mitään sellaista mikä edellyttäisi pesua päivän päätteeksi. Alusvaatteet ovat poikkeus. Pyykkivuori(jos se sellainen oli alun alkaenkaan) on huomattavasti keveämpi nykyään, mikä on mahtavaa taas monella tasolla. Tosin vaatteiden tuuletukseen käytön jälkeen menee nykyisin enemmän tilaa toki. Pieni uhraus että on muutama ylimääräinen henkari makuuhuoneen naulakossa.

Nämä kaksi muuta kohtaa ovatkin sitten herättäneet mussa sellaista myllerrystä että ihan suomalaisittain sisuuntuu. Vaatteiden ostaminen on jo itsessään haaste ilman näitä “ylimääräisiä” omatunnon asettamia kohtia. Ei vaan enää pysty hyvällä omatunnolla ostamaan esim. H&M vaatteita. Ihan sama kuinka mainostavat käyttävänsä ekologista puuvillaa. Käy huviksesi kattomassa monessako heidän vaatteessaan edes käytetään puuvillaa ensimmäisenä materiaalina?! Lisätään siihen vielä että käsi sydämellä kenellä on H&M vaate kestänyt yli 20 pesua? Edes 10? Ja siis voihan sitä pestä vaikka sata kertaa, mutta veikkaan että käsissäsi on sitten aika virttynyt kasa, mitä ei lasketa. Ja siis H&M on vain esimerkki, suurin osa Suomessa laajalle levinneistä ketjuista ei ole sen parempia.
Kaunis ajatukseni oli että olen valmis käyttämään enemmän rahaa saadakseni laadukkaampia rytkyjä. Nyt kun vielä löytäs ne paikat jotka näitä myyvät. Netistä joo, mutta logistiikkakin aiheuttaa probleemia. Ainakin se hyvä puoli tässä on ollut että tulee ostettua paljon vähemmän vaatteita.

Kaupassa käynti on ollut ihan mukavaa, vaikka näistä kolmesta se on ehdottomasti tihein viidakko. Lisäksi näissä asioissa liikkuu varmasti kuumimmat tunteet, varsinkin liittyen lihansyöntiin. Ihan ensiksi sain huomata että jos halajaa vegaaniksi, se tarkoittaa että syöt sitä kaukaa raahattua purkkikamaa huomattavasti enemmän. Lihassa argumentit on varmaan kaikille jo tulleet tutuiksi? Mutta itse tuen mielelläni kotimaista lihantuotantoa. En halua marinadia lihoihini ja haluan lihani tuoreena.
Silti tavoitteena on lisätä kasvissyöntiä. Jo aiemmin välttelin eineksia ruuanlaitossa, ja tuoteselosteet tulee luetuksi jo tavan mukaan. Ruuan kanssa kyse on muustakin kuin ekoteoista, ja myönnän ihan itsekkäästi että ajattelen enemmän kukkaroa ja vyötäröä näissä. Ne vaan tuntuvat loppujen lopuksi sopivan aika hyvin keskenään.

Huomaan onnekseni että toimenpiteiden(tai muutostarve) määrä on omalla kohdalla ollut aika vähäinen näissä pyrkimyksissäni, mikä on ollut positiivinen yllätys. Lisäksi positiivisuutta on nostanut ajatus että oikeasti maalaisjärjellä pääsee todella pitkälle, ja pienen tutkailun kanssa vielä pidemmälle.