Oikeastaan,

suomalainen ravintolakulttuuri on jäänyt sen kuuluisan suomalaisen asenteen ja palvelukulttuurin jalkoihin. Oikein kiihdyttää luonnetta jos eksyy ravintolaan josta ovelle asti haisee välinpitämättömyys kaikkea kohtaan. Puhumattakaan jonkun muun hajusta. Vielä enemmän kiihdyttää jos onnistuvat houkuttelemaan minut pöytään jossa ruokalaji toisen jälkeen tunnelmani on karvaampi kuin eteen tarjoiltu soppa. Välinpitämättömyys ilmenee ensin henkilökunnan loukkaantuneena asenteena kaikkea kohtaan, sitten kokin tervehdyksenä lautasella. Tehdessä lähtöä on vielä odotettavissa kohtaus jossa yritän pahoitellen luikkia ovenraosta ennen kuin se lämähtää takalistolle.

Eikä muuten auta että joku markkinoija tilaa sepustuksen jossa sitten hehkutetaan kaikille hyvää tunnelmaa ja parasta palvelua. Viimeksi mainitut kohdat voi korvata millä tahansa viisi vuotta sitten trendikkäällä hittisanalla. Koska pyrin suhtautumaan tekemiini asioihin tunteella ja taidolla, painelee nappuloitani erityisesti kuvailemani välinpitämättömyys ja sitä seuraava puolivillaisuus.

Oikeastaan,

toivoisin että voisin unohtaa hermostuneisuuteni siihen ovelle ja tartuttaa omaa intoani tulevaa ravintolakokemusta kohtaan henkilökunnalle.